Islanninlammaskoira on vanha rotu, mutta sen ulkomuodollinen jalostus on vasta nuorta – ulkomuotoa tärkeämpänä on käyttökoiralle aina ollut luonne. Juuri luonne olikin se minkä vuoksi itse ihastuin rotuun. Varsin tyytyväinen rotuvalintaani olen ollut, sillä olen omistanut tämän rotuisia koiria vuodesta 1989 ja kasvattanut rotua sen jälkeen vuodesta 1992 keskimäärin pentueen vuodessa saavuttaen kasvattieni ansiosta myös Kennelliiton Vuolasvirtapalkinnon vuonna 2004. Tällä hetkellä kotonamme asustaa neljä islanninlammaskoiraa Affa, Jófa, Fía ja Fanní mutta mistä kaikki alkoikaan ...

Kävin vuonna 1989 Tanskassa katsomassa islanninlammaskoiria erään kasvattajan luona. Pihalla meitä vastaan tuli pieni, mustavalkea narttu. Koiralla oli äskettäin ollut pennut, joten se oli luonnollisesti huonossa karvassa - mutta muuten juuri sellainen mitä halusin. Tiesin heti, että tässä oli etsimäni rotu. Ensimmäinen koirani oli suomenlapinkoira Niila, mutta halusin hieman vilkkaamman ja palveluhaluisemman koiran, koska minua kiinnostivat näyttelyiden lisäksi toko yms. Jo samana vuonna Tanskasta Suomeen saapui Móska. Nimi oli hiven oudontuntuinen suomeksi, mutta loppujen lopuksi Moska sai pitää nimensä myös kutsumanimenä. Islanninlammaskoirat saavat perinteisesti islantilaiset nimet kuten toinenkin islantilainen rotu, islanninhevonen. Koirilla on pitkälti samat nimet käytössä kuin hevosilla. Nimet kuvaavat väriä, luonnetta, ulkonäköä tms. Móska tarkoittaa tummaa pilveä, se kun oli aivan pikkupentuna ollut todella tumma väriltään.