s.16.4.1994 k. 1.9. 2005

i FIN MVA V-97 Landi Barki (B1)
e FIN MVA Móska (A1)

om. Harri Stenberg

Arni on Moskan toisesta pentueesta. Arni on Saagelin kennelin 1999 syntyneen A-pentueen isä. Arni toimi innokkaana lehmäpaimenena, kun tilallamme asui vielä karjaa, tosin vauhtia oli hiven liikaa, eikä sitä koskaan koulutettu perusteellisesti siihen "ammattiin". Arni oli luonteeltaan äärimmäisen ihmisystävällinen, nöyrä, mutta silti itsenäinen. Se makasi pahimmissakin ukonilmoissa rauhallisena paikallaan, eikä se koskaan osoittanut millään lailla olevansa ääniherkkä. Se pysyi aina pihassa irti, vaikka intohimona sillä tahtoikin olla antaa vauhtia pihasta lähteville autoille & paimentaa traktoria pysymään pihassa. Se harrastus meinasi koitua sen kohtaloksi, mutta Harrin veljen auton renkaaseen takertunut hammas irtosi ilmeisesti viimehetkellä pölykapselin kolosta, johon se takertui - Arni heitti jo voltin auton renkaan mukana - muistoksi jäi vain karvaton arpi kuonon laitaan. Ilmeisesti se muistutti sen verran Arnia tämän harrasteen vaaroista, että se ei ainakaan aivan yhtä rajusti enää koskaan ottanut autojen kanssa yhteen. Arnin hassuihin harrastuksiin kuului myös joidenkin muidenkin kasvattieni omistajien kertoma outo ilmiö: kun traktoria tai autoa siirrettiin pihassa (ja joskus myös, kun se tuli pihaan, mutta silloin se kävi vain lyhyen lenkin pihatietä pitkin), sen oli pakkomielteen omaisesti käytävä juoksemassa häntä suorana, samalla haukkuen renkaan jälki kuljetulta matkalta! Se kyllä uskoi, jos sitä kiellettiin lähtemästä jälkeä pitkin, mutta koskaan tämä tapa ei siitä poistunut. Se oli sosiaalinen toisia koiria kohtaan, tosin intohimona sillä tuntui olevan Sóla-siskon pennuille järjestetyissä tapaamisissa laittaa urospennut järjestykseen, ne kun kaikki sattuivat olemaan sitä nuorempia, niin toki niille oli kuria näytettävä. Pihaamme eksyneille metsästyskoirille kuten myös näyttelyreissuilla muille koirille sillä ei ollut kuitenkaan tapana vihoitella koskaan, vaikka olisivat olleet uroksiakin. Samoin se oli aina hyvin ystävällinen pennuille, jotka kasvoivat meille. Tosin ne olivat siitä alkuun jopa hieman pelottavia vai olikohan ne emät, joiden tarkka silmä luonnollisesti seurasi sen edesottamuksia. Kun pennut kasvoivat luovutusikää lähemmäs alkoi hyvin leikkisä Arnikin lämmetä niille enemmän. Pennuista valtavan iso (48 cm/reilu 20 kg) Arni oli aina yhtä jännittävä tutustumisen kohde. Arni eli loppuun asti reippaana elämänsä, aivan viimeisenä vuotena sen kuulo heikkeni ja askel hiven hidastui ja sen nahkan alle alkoi ilmaantua kovasti rasvapatteja. Elokuussa 2005 se sitten sairastui äkillisesti, tarkempaan sitä ei enää tutkittu, kun sen kunto meni hyvin nopeasti alas ilmeisesti syöpäkasvaimen takia, eikä mitään ollut enää tehtävissä. Arni oli tällöin kuitenkin ehtinyt viettää 11,5 vuotta onnellista maalaiskoiran elämää. 

Arni viimeisenä talvenaan 11 vuotiaana, oikealla Rimman poika Udi ja antautuu liioitellusti Arnille